Tuote
Energiatehokkaat rakennukset
Tehokkaampien pumppausratkaisujen avulla energiankulutusta olisi mahdollista vähentää maailmanlaajuisessa mittakaavassa merkittävästi. Tällä olisi myönteisiä vaikutuksia niin ilmaston kuin globaalien päästöjenkin kannalta. Samalla myös rakennusten tehokkuus, viihtyvyys ja vedenkäsittelyn turvallisuus paranisivat.
Miksi liikerakennusten järjestelmiä kannattaa optimoida?
LVI-järjestelmien osuus rakennusten kokonaisenergiankulutuksesta on 40 %. Energiatehokkaat järjestelmät ovat ratkaisevan tärkeitä, jotta kustannukset ja energiankulutus voidaan pitää kurissa. Grundfos iSolutions sisältää kattavan valikoiman älykkäitä ratkaisuja, joiden avulla järjestelmien rakennetta voidaan yksinkertaistaa ja käyttökustannuksia pienentää sisätilojen viihtyvyydestä tinkimättä. Katso video, jossa kerrotaan LVI-järjestelmien tarpeisiin suunnatusta Grundfos iSolutions ‑ratkaisusta.
Yleisimmät haasteet
Liikerakennusten odotetaan toimivan asianmukaisesti niiden koko elinkaaren ajan. Rakennusten LVI-järjestelmät voivat kuitenkin olla äärimmäisen monimutkaisia, sillä ne koostuvat usein monista erillisistä komponenteista. Näiden komponenttien pitää yleensä toimia integroituna ratkaisuna, mikä lisää vikaantumisriskiä merkittävästi.
Yksityiskohtaisia kaavioita ja erittelyitä laadittaessa suunnittelijat joutuvat työskentelemään kiireessä, mikä lisää myös suunnitteluvirheiden riskiä. Käytössä olevat pumput ovat usein ylimitoitettuja ja käyvät maksimiteholla, joten ne ovat liian suuria tarpeeseen nähden. Monissa LVI-järjestelmissä on virheellisten hankintadokumenttien vuoksi ongelmia ja ne toimivat tehottomasti, kuluttavat paljon energiaa sekä nostavat investointi‑ ja käyttökustannuksia.
Komponenttien ja ratkaisujen käyttöönotto ja yhdistäminen taloautomaatiojärjestelmään ovat viimeisiä toimenpiteitä ennen LVI-järjestelmän käyttöönottoa ja luovutusta. Tässä vaiheessa saatetaan tehdä virheitä, laiminlyödä hyviä käytäntöjä ja jopa toimia määräysten vastaisesti. Syynä saattaa olla henkilöstön puutteellinen koulutus tai kiire. Myös komponentteihin ja ratkaisuihin liittyvät ohjeet saattavat olla puutteelliset.
Tämän lisäksi monet priorisoivat investointikustannukset käyttökustannusten sijaan järjestelmien suunnittelussa ja asennuksessa. Tämä johtaa kustannusten kasvuun ajan mittaan, sillä pumput saattavat käydä puutteellisilla säädöillä tai kokonaan ilman säätöä. Seurauksena voi olla ΔT-ongelmia ja arviolaskelmia suurempi todellinen energiankulutus. Jos vanhoja järjestelmiä ei käytetä asianmukaisesti, asiakastyytyväisyys ja sisäilman laatu heikkenevät.
Optimoi järjestelmäsi
Pumppujen osuus maailman sähkönkulutuksesta on 10 %. Jos kaikki siirtyisivät tehokkaisiin pumppujärjestelmiin, kulutuksessa voitaisiin saavuttaa 4 % säästöt maailmanlaajuisesti. Siksi LVI-järjestelmien optimointi on tärkeää globaalin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja rakennusten energiatehokkuuden varmistamiseksi.
On myös tärkeää yksinkertaistaa järjestelmien rakennetta ja pienentää käyttökustannuksia investoinnin arvosta ja sisätilojen viihtyvyydestä tinkimättä. Järjestelmän komponenttien on toimittava yhdessä kokonaisuutena, joka on helppo asentaa ja ottaa käyttöön ja joka toimii luotettavasti rakennuksen koko elinkaaren ajan. Energiatehokkuuden vaatimukset kiristyvät jatkuvasti, joten LVI-järjestelmien on toimittava tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Energiankulutuksen ja huoltotarpeen on samalla oltava mahdollisimman pieni.
Ratkaisu
Grundfos iSOLUTIONS on yksittäisiä komponentteja kattavampi ratkaisu. Integroidut pumput, taajuusmuuttajat, anturit ja ohjelmisto muodostavat älykkään kokonaisuuden, jonka avulla voidaan optimoida mikä tahansa LVI-järjestelmä. Grundfos iSOLUTIONS sisältää kattavan valikoiman älykkäitä ja energiatehokkaita ratkaisuja, jotka helpottavat asennusta ja käyttöönottoa, rakennuksen tehokkuuden seurantaa ja valvontaa sekä järjestelmien ohjausta.
Modulaaristen ja MIXIT-ratkaisujemme avulla voidaan selkeyttää järjestelmän rakennetta sekä tehostaa asennusta ja käyttöönottoa merkittävästi. Grundfos MIXIT on integroitu ratkaisu, joka yhdistää kaikki erilliskomponentit yhteen sekoituspiiriin. Grundfosin moduuliratkaisut ovat asennusvalmiita järjestelmiä, jotka johdotetaan, testataan ja otetaan käyttöön jo tehtaalla, joten asennus ja käyttöönotto hoituvat sujuvasti paikan päällä.
Grundfosin hajautetut pumppausratkaisut edustavat jäähdytysvesijärjestelmien hallinnan uutta ajattelutapaa. Ratkaisujen ansiosta säätö‑ ja tasausventtiilit eivät ole tarpeen, sillä ne korvataan pienemmillä, älykkäillä pumpuilla, jotka mukautuvat järjestelmän tarpeisiin jäähdytysveden lämpötilan mukaan. Investointikustannuksissa säästetään, kun pääpumpuksi voidaan valita pienikokoisempi pumppu. Myös järjestelmän tasapainotus hoituu helpommin, viihtyvyys paranee, ja tuntuvia energiansäästöjä saavutetaan.
Grundfos BuildingConnectista saat selkeän ja käyttäjäystävällisen yleiskuvan koko järjestelmästä. Voit valvoa kaikkia laitteita suoraan tietokoneelta tai tabletilta. BuildingConnectia kehitetään jatkuvasti, ja ohjelmistopäivitysten avulla voimme varmistaa, että ratkaisu täyttää myös tulevaisuuden tarpeet ja pitää sinut aina ajan tasalla.
Podcast (englanninkielinen): Energiatehokkaat rakennukset
Kuuntele Grundfosin Liikerakennukset-divisioonan toimitusjohtaja Bent Jensenin näkemys siitä, miten kaupungistumisen ja väestönkasvun kaltaisiin haasteisiin vastataan suunnittelemalla ja optimoimalla liikerakennuksia, jotka toimivat tehokkaammin.
Kuuntele myös muita Grundfosin Liikerakennukset-divisioonan julkaisemia podcasteja mieleisestäsi palvelusta.
Työskenteletkö liikerakennusten parissa?
LÄHTEET
Lähde1: Global CO2 emissions from power generation is 12.5 GT (2010), World Energy Outlook 2012, International Energy Agency (IEA) https://www.iea.org/reports/world-energy-outlook-2020
Lähde2: Global cooling report; International Energy Agency, kesäkuu 2020 https://www.iea.org/reports/cooling
Lähde3: Guide to Best Practice Maintenance and Operation of HVAC Systems for Energy Efficiency (tammikuuu 2012), Council of Australian Governments (COAG), sivut 36–37 https://www.airah.org.au/Content_Files/UsefulDocuments/DCCEE_HVAC_HESS_GuideToBestPractice2012.PDF
Muut aiheeseen liittyvät artikkelit
Tutustu aiheeseen liittyviin artikkeleihin Tutkimukset ja raportit -osiossa.