Kestävä kehitys sekä syvälle juurtunut kunnioitus ihmisiä ja planeettaa kohtaan ovat aina olleet keskeisiä asioita liiketoiminnassamme.
Syvään juurtunut kunnioitus ihmisiä ja planeettaa kohtaan
Me Grundfosilla uskomme, että vesi on planeettamme tärkein luonnonvara. Maailma kohtaa kuitenkin monia haasteita veden mahdollisuuksien hyödyntämisessä ja matkalla vesiturvalliseen, hiilineutraaliin tulevaisuuteen.
Meidän pitää esimerkiksi siirtää enemmän vettä käyttämällä vähemmän energiaa, parantaa kykyämme sopeutua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja parantaa veden saatavuutta kaikille. Nämä ovat globaaleja haasteita, ja olemme sitoutuneet tekemään osamme niiden ratkaisemiseksi.
Kunnianhimoisia tavoitteita
Kestävä kehitys on keskeinen osa Grundfosin liiketoimintastrategiaa vuodelle 2025. Kehitämme energiatehokkaita vesi‑ ja digiratkaisuja, sillä näin voimme parhaiten auttaa ratkaisemaan maailman kriittisimpiä haasteita.
Meillä on neljä kestävän kehityksen tavoitetta. Näillä alueilla haluamme olla edelläkävijöitä ja voimme vaikuttaa eniten:
Voimme ylpeinä ilmoittaa olevamme maailman ensimmäinen vesiratkaisuyritys*, jolla on Science Based Targets ‑aloitteen hyväksymät, tieteeseen perustuvat hiilineutraaliustavoitteet.
Vahvistettujen tieteeseen perustuvien tavoitteiden asettaminen on yksi kunnianhimoisimmista keinoistamme edistää kestävän kehityksen tavoitteitamme. Ottamalla johtoaseman ilmastotoimissa kaikessa toiminnassamme ja syvällä arvoketjussamme pystymme kehittämään parhaita mahdollisia innovaatioita sekä tukemaan asiakkaitamme heidän omien kestävyystavoitteidensa saavuttamisessa.
Katso lisää videoltamme, jossa puhuu Grundfosin toimitusjohtaja Poul Due Jensen. (Video on englanninkielinen.)
Saavutamme tavoitteemme yhdessä
Neljä tavoitettamme liittyvät suoraan YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Voimme vaikuttaa eniten tavoitteiden 6 (Puhdas vesi ja sanitaatio) ja 13 (Ilmastotekoja) teemoihin suojelemalla maailman vesiä, lieventämällä ilmastohaasteita, suojelemalla arvokkaita luonnonvaroja ja parantamalla ihmisten elämänlaatua.
Ottamalla vastuun teoistamme ja työskentelemällä yhdessä pystymme paremmin ratkaisemaan maailman polttavimpia kestävyyshaasteita. Asiakkaat, työntekijät, yhteisöt, toimittajat, kansalaisjärjestöt, hallitukset ja muut yritykset ovat liittolaisiamme muutoksen luomisessa. Vain yhdessä voimme valjastaa kaikki voimamme.
Vastuulliset liiketoimintakäytännöt
Eettinen käyttäytyminen on perustavanlaatuinen osa yrityskulttuuriamme. Olemme sitoutuneet vähentämään omaa jalanjälkeämme, edistämään turvallista ja osallistavaa työympäristöä ja elämään arvojemme mukaisesti.
Kestävyysraportti 2023
Kestävyysraportissamme voit tutustua askeliin, joita olemme ottaneet kestävän kehityksen tavoitteissamme vuoden 2023 aikana: kehitys kohti hiilineutraaliutta, toimintojemme hiilidioksidipäästöjen vähentäminen, vesijalanjälkemme pienentäminen, politiikka ja edunvalvonta, veden saatavuus ja kiertotalous. Tutustu kestävyysraporttiimme (englanniksi)
Kestävän kehityksen teoilla on merkitystä
Tutustu, kuinka toteutamme tavoitteemme käytännössä – säästämme energiaa, säästämme vettä, otamme käyttöön kiertotalouden periaatteita ja tarjoamme veden saatavuutta tarvitseville ihmisille.